10.3.2015

Viimeinen viikko!

Vähiin se käy ennen kuin loppuu. Sellaiset fiilikset on olleet tällä viikolla, nimittäin nyt on ihan virallisesti viimeinen koulun penkillä vietettävä kokonainen viikko tämän ensihoitajaopiskelijan elämässä. Mutta ei pelkoa, koulua on jäljellä harjoitteluiden, opparin ja hoitotason testien muodossa vielä ihan riittävästi!

Kouluun kuullut sellaista että Lääketieteelliset aineet II ja Perheen hoitotyön kurssit on saatu pakettiin ja tentit tehtyä. Toisesta on tullut numerokin, ja eiköhän se toinenkin läpi mennyt. Perheen hoitotyön tentti oli ryhmätentti, joita tämä koulu tuntuu todella suosivan. No tässä tilanteessa ei todellakaan ollut valittamista, että sai pariksi kaksi terveydenhoitajaopiskelijaa, joilla lasten ja naisten hommelit on todella hallussa. Okei, no kai minäkin jotain osasin.

Hoitotason ensihoidossa oli sitten viimeiset simut. APUA. Nytkö tässä pitäisi osata kaikki? Kertaavia simuja on ilmeisesti ensi vuonna vielä muutama, juuri ennen hoitotason testejä.
Obstetrisen potilaan simut päättyivät myös tänään. Niissä meillä oli ensimmäisenä päivänä normaalia synnytystä, lapsen virvoittelua ja elvytystä. Nyt toisena päivänä oli raskauden ongelmatilanteita; vuotoa, raskausmyrkytystä sekä äidin päihteiden väärinkäyttöä. Kertasimme myös perätilasynnytyksen otteet. Olen lähes kaikissa harjoitteluissa toivonut, että tulisi vastaan se synnytys, ja nyt melkein toivon sitä vielä enemmän. Alkoi oikeasti tuntua, että normaali synnytys olisi kiva hoitaa kentällä. Aikaisemmin kun on ollut vähän sellainen ”sokka irti” olo, kun on ajatellut matkasynnytystä. Tosin ne synnytyksen ongelmatilanteet on nyt entistä selkeämmin mielessä, ja niihin ei todellakaan haluaisi törmätä.

Meillä on tässä kuukauden aikana myös alkanut(ja kohta loppunut) muutama kurssi. Toinen on ollut lääkärinluennot Teholääketieteestä, jotka on pitänyt sama lääkäri joka opetti Anestesiologiaa. Sitten on Teho- ja akuuttihoitotyön kurssi. Meillä on ollut sitä vain muutama tunti, ja tentti on perjantaina. Aikaa on tältä kurssilta nipistetty ilmeisesti säästösyistä pois, ja nyt kaikki asia pitää opiskella itsenäisesti kotona. Ja nämä kurssin asiat ovat todella tärkeitä, ja välillä tosi haasteellisia ymmärtää. Sääliksi käy niitä sairaanhoitajaopiskelijoita, joille tämä kurssi on heidän omiin erikoistumisopintoihinsa kuuluva. Mikäs tälle mahtaa..joskus surettaa kun opettajat saa niin paljon valitusta niskaansa, vaikka eihän se heidän syynsä ole että aikaa on nipistetty. Mutta turhautunut opiskelija kertoo mielipiteensä tietenkin sille opettajalle. Kurssin tilannetta on ilmeisesti myös pahentanut lukujärjestyskämmäily, josta kerroinkin edellisessä postauksessa. Noh, eteenpäin sanoi mummo lumessa. Kyllä se sairaanhoitajan osa on kestää sekoilua, aikatauluongelmia, epävarmuutta ja stressiä, ja siitä huolimatta suoriutua hyvin.

Mitäs muuta täällä ensihoidon luvatussa ihmemaassa on tapahtunut…hmm…Meillä oli OSAKO:n(Oulun Seudun Ammattikorkeakoulu Opiskelijat) järjestämä laskiaisrieha, jonne ensihoitajajoukkue osallistui tietenkin asian vaatimalla vimmalla. Kuvassa näette meidän mäenlaskuluomuksemme, jota tuli kyllä ihan mahtava! Alla on kahden hengen ilmapatja, ja päällä pahvista, puusta, elmukelmusta ja isosta kasasta teippiä rakennettu luomus. Aikaa tuon värkkäämiseen meni muutama tunti, maalaamiseen kaikista eniten. Itse kisassa sijoituttiin 3.ksi, vaikka omasta mielestämme tuomaripeli oli jotenkin leväperäistä. Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan.

Aikaa on tapettu tankotanssimalla ja muutenkin liikkumalla. Ihanaa kun tuo leikkaus ei enää mitenkään vaikuta elämään. Saa nukkuakin mahallaan ilman, että aamulla herää tuskissaan! Niin, ja se talvilomakin vierähti kotiseutumaisemissa, kerkesin ihan oikeasti tallillekin! Olihan sinnekin jo ikävä.

Kärpät etenee liigassa, ja enää onkin yksi runkosarjan peli! Meillä oli myös työntekijöiden pikkujoulu helmikuussa. Jätetään yksityiskohdat mainitsematta, mutta kivaa oli! Kotiinkin siitä on jotenkin suoriuduttu, ja pakollinen taisteluväsymys podettu. Minulle alkaa myös pikkuhiljaa valjeta, että tämä kevät taitaa olla viimeinen kun teen tarjoilijan töitä. Toisaalta aika haikea olo, kun lähes kymmenen vuotta niitä kerkesin tehdä, mutta kyllä sitä jo kaipaa muutostakin. Kärpilläkin olen kerinnyt olla jo 5 kautta töissä! Mihin tämä kaikki aika menee? Mutta ei pidä koskaan sanoa ”ei koskaan”, joten jätetään kaikki vaihtoehdot auki. Voisihan sitä joskus mielenvirkeydeksi muutaman tarjoilijanvuoron heittää. ;) Mutta kyllä nuo oman alan työt ovat vielä niin kivoja, ettei muuta kaipaa. Niitä pääsin tosiaan taas hiihtolomalla tekemään. Tällä kertaa asemapaikkana Ilmajoki ja Jalasjärvi. Sanotaanko vaikka näin, että kummatkin on melko sympaattisen oloisia pikkupaikkoja. :D Ja Ilmajokeen tulee tutustuttua kesällä lisää, loman aikana kuin varmistuivat kesätyöt EPSHP:lle, ja asemapaikkana ilmeisesti juuri Ilmajoki. Muutto EP:lle olisi taas edessä, ja saattaa hyvinkin olla että nämä on viimeiset viikkoni myös koko Oulussa. Koulun puitteissa kun ei ole pakollista tulla enää kovin pitkäksi aikaa takaisin. Joskus jostain luin, että elämässä pitäisi tapahtua muutoksia 7 vuoden välein. Nyt on kohta 7 vuosi Oulussa takana, olisikohan aika kääntää uusi lehti elämässä. Mitä teen, minne meen? Mahanpohjassa kutkuttelee seikkailun maku, ja haikeus siitä että väistämättä tämä opiskelijaelämä on loppumassa viimeistään vuoden päästä.