25.11.2014

Leikkaus ohi ja paraneminen hyvällä mallilla

Edellisessä postissa kerroinkin jo, että olin menossa leikkaukseen. Minulta siis pienennettiin tässä leikkauksessa toinen rinta. Eriparisuutta on ollut nuoruudesta lähtien, ja nyt kun olen alkanut harrastaa paljon urheilua, se on kipeyttänyt rankaa ja hartioita. Lisäksi sopivia liivejä ei ole meinannut löytyä millään. Rinnassa oli myös erimallista kudosta verrattuna toiseen rintaa. Lääkäri sanoi sen olevan ”laattamaista”, ilmeisesti alttiimpaa kasvaimen synnylle. Mutta tulipa samalla tuollainen odottamatonkin asia selville ja hoidettua.

Leikkaus suoritettiin Oysin ostopalveluna Terveystalolla, eli julkisella puolella, jolloin minulle itselleni ei jää korvattavaksi kuin noin satanen osastolla olosta. Yksityisellä puolella tämä leikkaus maksaa noin kolmisen tuhatta eroa! Kuten jo sanoinkin niin jännittää en osannut, koska leikkaussali sekä leikkaukseen valmistautuminen on tuttua jo koulun puolesta. Syömättä olin edellisestä illasta lähtien(6 tuntia olisi riittänyt), aamulla tilkka vettä vaan kurkun kuivumista estämään. Aamulla siis marssin terveystalolle, siitä suoraan hoitajan haastatteluun, jossa käytiin läpi esitietolomake. Tämän jälkeen sairaalakamppeet päälle, ja lääkäriä odottelemaan. Nyt kun ensimmäisen kerran ikinä oli sairaalavaatteissa, niin totesinpa vaan että kyllä ne jonkin verran ovat ihmisarvoa vieviä. Kokokin selviää asun väriä katsomalla. Jotenkin avuton ja paljas olo oli istua aulassa ne päällä, varsinkin kun ympärillä oli ihmisiä omissa vaatteissaan. Kyllähän ihmiset automaattisesti katselevat sairaalavaatteet päälle olevaa. No onneksi nekin ihmiset olivat tulossa leikkaukseen ja kohta kokivat saman kohtalon.
Seuraavana oli tapaamien kirurgin kanssa, joka pikaisesti kyseli muutaman jutun ja piirteli leikkausta varten apuviivoja kehoon. Samalla keskusteltiin leikkaustekniikasta. Pikainen tapaaminen, jonka jälkeen alkoikin sitten jännittää. Hetkeksi menin vielä aulaa istumaan, ja siitä muutaman minuutin päästä kutsuttiin sitten saliin. Mitään esilääkitystä ei tarjottu, ja kipusin itse pöydälle. Toisaalta enpä olisi sitä tarvinnutkaan. Aluksi varmistettiin henkilötiedot, ja käytiin läpi tsekkilista, joka olikin tuttu harjoittelusta. Sitten alettiin kiinnittää antureita. EEG anturin laittaminen sattui yllättävän paljon otsaan, en ole harjoittelussa huomannut että siinä on vähän niin kuin pieniä piikkejä jotka hieman painuvat ihoon. Kanyyli laitettiin kyynärtaipeeseen. Jutustelin hetkisen anestesiologin kanssa, ja kerroin että eniten jännittää se mitä tapahtuu kun nukahdan.: D Anestesiologia vähän nauratti. Kerroin että leikkausalihommat on tuttuja, joten lääkäri ei sen kummemmin tekemisiään selittänyt. Ensimmäisenä suoneen meni kipulääke, ilmeisesti jokin opiaatti. Ensihoidossa kun aina sanotaan opiaatin annon yhteydessä, että tämä vähä pyörittää päässä. Niin sanoi myös anestesiologi, ja niinhän se lääke tosiaan teki. En tosiaankaan olisi enää sen jälkeen pysynyt tolpillani, joten tästä lähtien varmasti muista käsitellä kipulääkittyjä potilaita varovasti. Seuraavaksi minut nukutettiin ilmeisesti Propofolilla. Lääke sattui kädessä hetken aikaa, ja siitä kerkesin vielä mainitakin. Sitten kaikki vaan hävisi. Nukahtaminen tapahtui niin nopeasti, etten sitä edes tajunnut.

Leikkaus kesti parisen tuntia, jonka jälkeen minut on kärrätty heräämöön. Ensimmäistä keskustelua en muista, mutta hoitaja kertoo minun pyytäneen anestesiologian kanssani nukkumaan. :D Joo olihan se mukavan näköinen setä. Jossain vaiheessa kun herään kunnolla, muistan kysyneeni kelloa. Hoitaja tuo vähän vettä juomiseksi, ja jatkan hetken aikaa unia. Heräämössä oli oikein mukavaa maata lämpimässä monen peiton alla, ja kipulääkettäkin sain muutaman kerran. Vessaan alkoi tehdä mieli, joten sänky kärrättiin oven viereen ja hoipuin sinne. Hoitajat olivat huuli pyöreänä kuinka nopeasti olin pystyssä. Tämän vuoksi pääsin osastollekin melko aikaisin. Mutta siellä huono olo sitten vasta tulikin. Koko päivä ja ilta menivät torkahdellessa, koska aina kun meinasin nousta tai syin vähä tuli tosi paha olo. Oksetti ja huimasi. Pääkin oli kipeä kun ei ollut melkein vuorokauteen syönyt. Sain juotua, ja hoitajalta pyysin jotain sokerista, jos päänsärky sillä helpottaisi. Sain mustikkakeittoa, joka maistui taivaalliselta nälässä. Illalla sitten sain vielä leivänpalan ja lisää keittoa. Kunnon ruokaa hoitajat eivät uskaltaneet vielä antaa.

Yö meni vähän huonosti kun sängyssä selkä kipeytyi liiasta makaamisesta. Myöskin kyljellä nukkuminen oli haasteellista. Aamulla lääkäri teki kierroksen ja kotiutti paperiläjän kanssa. Oli kyllä ihana päästä kotiin lepäämään!

Olin ajatellut että toipuminen olisi ollut vaikeampaa, mutta olin heti seuraavana päivänä koulukuntoinen. Kipulääkettä söin vähän yli viikon, jonka jälkeen en ole sitä tarvinnut. Antibioottikuuri kesti kaksi viikkoa. Nyt kolmen viikkona aikana olen jo tehnyt kokoajan reipastuvia kävelylenkkejä, ja pääasiassa pyöräillyt kouluun ynnä muihin menoihin. Tällä viikolla olen myös viimein saanut imuroitua. Ainoana ongelmana on ollut tosiaan nuo simulaation koulussa kun ei ole pystynyt nostelemaan mitään raskasta. Ja ensi viikolla on elvytys-simulaatiot, joissa en kyllä varmaan pysty paineluhommiin. Muuten koulussa käynti on sujunut ongelmitta. Haavatkin ovat parantuneet hyvin, ei mitään aukileita, tai muita ongelmia. Toivottavasti niitä ei tule jatkossakaan.
Eniten on tuskastuttanut ettei ole pystynyt kunnolla harrastamaan liikuntaa. Kävelylenkillä olen käynyt päivittäin. Tällä viikolla uskalsin salille treenaamaan jalkoja, mutta kyllä sitä kaikessa vielä melko paljon käsiä tarvitsee, joten treenaaminen oli vähän auttavaa. Mutta tuli heti parempi mieli kun pystyi jotain tekemään.

Hoitsuilua

Koulussa taas on jatkunut nuo samat kurssit, joita aikaisemmassa postissa mainitsin. Hoitotason simulaatioissa olemme käsitelleen tajuttoman sekä vammapotilaan hoitoa. Mielenterveystyössä ei loppuen lopuksi ollut luentoja paljon yhtään, ja jotenkin koko kurssin asiat jäivät melko pieneksi osuudeksi koulusta. Simulaatioita tästäkin kurssista oli kaksi, toinen päihdesimu ja toinen mielenterveyssimu. Asiakkaana oli psykoosipotilas, masentunut, sekä alkoholisti. Pääsin simuissa esittämään psykoosipotilasta, mikä oli aivan hillittömän hauskaa. Tosin opettajan kommentti oli, ettei hän ole koskaan nähnyt ketään noin pahassa psykoosissa. Taisi vissiin mennä vähän överiksi.
Tänään oli ensihoidon vastuuopettajan kanssa kehityskeskustelu. Tätä varten kirjoitettiin viime lukukauden lopussa perustason oppimisesta portfolio, jota sitten käytiin läpi. Samalla juteltiin myös vähän kaikesta kouluun ja ensihoitoon liittyvästä. Minulle jäi tosi mukava mieli keskustelusta! Vaikka onhan niitä omia ongelmia ja vaikeuksia vierihoidettu yhdessä koko luokan kanssa hyvällä vertaistuella, niin kyllä se oli hyvä käydä opettajankin kanssa puhumassa nämä asiat läpi. Oli myös aika hauska havaita, että puolisen vuotta sitten kirjoitettu porfolion jälkeen on tapahtunut niin paljon kehitystä, että osa silloin olleista ongelmista on jo historiaa! Portfoliota kirjoittaessa minulla ei ollut mitään työkokemusta ensihoidosta, ja nyt sitä on, ja jatkoakin ilmeisesti tulossa…turhaan tuli sitäkin murehdittua.

On tässä vähän juhlittukin, siitä huolimatta että olen toipilaana. Koulussamme on järjestetty ensihoitajakoulutusta jo vuodesta 1999 lähtien, joten tänä syksynä juhlittiin koulutuksen 15-vuotispäivää. Sitä juhlistaen koulullemme ja yhteiseen illanviettoon oli kutsuttu kaikki koulussa opiskelevat ja sieltä valmistuneet. Koolla oli yli sata ensihoitajaa, ja iltajuhla sen mukainen. Loppu jätettäkään pimentoon. :D Tässä kuitenkin yhden luokkakaverin haastattelu kyseisessä taphatumassa: http://yle.fi/uutiset/ambulanssien_ensihoitohenkilostolta_vaaditaan_yha_enemman/7608305


Tämän viikon sunnuntaina on sitten taas perinteikkäät ensihoitajien pikkujoulut! Saapa nähdä mitä nuo nuoremmat hoitsuoppilaat on meille keksinyt, koulussa kun on tapana että nuoremmat enskat järjestää isommille pikkujoulut siitä hyvästä että vanhemmat järjestää nuoremmille tutustumissaunaillan. Lisää ensihoitajahuumoria siis luvassa..mitäköhän tästä taas tulee.