18.4.2014

Perustason tentti!!

Pahoittelut blogin hiljaiselosta. Tämä kevät on ollut kiireisin ja stressaavin koskaan elämäni aikana. Niin kouluasioiden, kuin muidenkin suhteen. Tällä hetkellä ei ole hirvesti motivaatiota kirjoitella, mutta jos vähän valaisisi että mitä siellä koulussa onkaan nyt tapahtunut.

Koulusa
Eli kaikista tärkein homma ensin; meillä oli perustason teoriakoe, joka meni minun osaltani läpi! Käyn vielä numeroa korottamassa uusinnassa, mutta itse perustason todistukseen ei mitään numeroa edes tule. Ensi viikon perjantaina on vielä käytännön kokeet simulaatiotiloissa, joista on myös pakko päästä läpi jos halajaa paperit saada. Tämä lukemisen määrä oli melkoista, en edes ylioppilaskokeisiin lukenut näin paljon, eikä ne oikeastaan jännittänytkään niin paljoa. Koe meillä oli hieman eriainen kuin koko muun Suomen oppilaitoksissa, jotka ilmeisesti tekevät sairaanhoitopiirien tentit. Näissä tenteissä on vain kyllä/ei kysymyksiä, muistaakseni sata. Meidän kokeessa oli vaihtoehtoja(joista useampi saattoi olla oikein, sananselityksiä, sekä muutama avoin kysymys. Ja kaiken lisäksi vielä vääristä vastauksista sai miinuspisteitä! Tuossa poristiin vanhemman vuosikurssin kanssa siitä, että meidän kokeet oli todennäköisesti haastavammat kuin sairaanhoitopiirin omat. Ja koulussakin pohdittiin, että kuinkahan moni työelämässä oleva olisi niistä edes päässyt läpi...Noh, onhan se jo työelämässäkin kuultu että teoriatieto on enimmillään kouluaikana, ja siitä se pikkuhiljaa alkaa heikkenemään.

Simulaatiokokeissa jokainen pari suorittaa kolme potilastehtävää, jotka arvioidaan numeraalisesti. Muistaakseni arvostelu oli 1-7:ään ja 4:lla pääsi läpi. Tehtävät simulaatiossa voi olla: eloton potilas, vammautunut potilas, sairastunut potilas, tajunnantasoltaan alentunut potilas, lapsipotilas tai muu vaarattomasta oireesta valittava potilas. Eli oikestaan ihan mikä vaan on mahdollista. Tämä tietää vieläkin siis lisää lukemista...jaksaa jaksaa, painaa painaa.

Aikalailla kuvaa omia tunteita nyt! :D
Niin ja perustason harjoittelu II alkaakin sitten heti tentin jälkeisenä maanataina, ollen virallisesti viimeinen perustason kurssi! Vähän jo hirvitti kun nyt piti jo ilmoittautua ensi vuoden kursseille, ja siellä killui pelottavasti Hoitotason ensihoito I- kurssi. Glup. Eihän tämä tästä käy muutakuin haastavammaksi. Oikestaan nyt on käsittänyt hyvin konkreettisesti myös sen, että ensihoitajan elämä tulee olemaan ikuista uuden opettelua ja oppimista. Täytynee vähän sulatella tuota ajatusta, ja sitä että koko loppu elämä saat lukea vuosittain muuttuvia uusia protokollia yms. Pysyypähän jännitystä elämässä. Ja kuka tietää miltä sitä ensihoito näyttää joskus kun pääsee eläkkeelle.

Ja mitäs muuta tässä onkaan tapahtunut...
Kävin luovuttamassa ensimmäisen  kerran verta, enkä edes pyörtynyt. Hieman kyllä mietityttää viitsiikö sitä mennä toista kun kaksi viikkoa luovutuksen jälkeen olin ihan ultimaalisen väsynyt, ja syke oli treenatessa paljon korkeampi kuin yleensä. Voihan nuo johtua tietysti miljoonasta muusta asiasta, mutta jotenkin linkittyivät vaan omassa mielessäni tuohon verenluovutukseen.

Sitten kävin myös kokeilemassa laitesukellusta ensimmäisen kerran eräs sunnuntai. Tämä kokeilu oli toki vain uimahallissa, ja itse sukellus kesti vain 20 min, mutta tosi kivaa se oli. Aluksi piti tietysti perehtyä vähän välineisiin, ja siihen miten veden alla toimitaan ja kommunikoidaan. Tuo astmakin oli ongelma, ja sitä sain hieman selvitellä, että saanko edes sukeltaa kun tuollainen viheliäinen sairaus on. No eihän siitä lopulta mitään ongelmaa ollut, ja hengittäminen veden alla sujui tosi luonnostaan. Osaan myös ilmeisesti harvinaisen luontaisesti tasata painetta korvissa(?). Hyvä tietää tuollaisista piilokyvyistä. :D Eniten jännitti sitä että miltä se tuntuu olla sielä altaan syvässä päässä, kun paine on sielä kuitenkin jo paljon isompi, mutta eihän sitä sitten loppuenlopuksi huomannut. Lähinnä järkytti se miten paljon paskaa sielä altaan pohjalla pyöriikään. Kymmeniä laastareita ja koiran kokoisia hiuskarvapalloja. Yäh. Niitä pommeja siinä sitten saikin väistellä. Tuo on kyllä sellainen harrastus mitä voisi alkaa tosissaan puuhaamaan kun saisi rahat sen aloittamiseen!

Ja vähän niistä hevosistakin
Nyt on käynyt niin että matkaratsatusheppa Fyrry saatiin viimein myytyä. Suuri tavoitteita sen kanssa ei enää ollutkaan, mutta kyllähän sitä möllykkää ikävä tulee. Onneksi myyntipaikka on suht lähellä omaa kotipaikkakuntaa, että suurimman ikävän ylläyttäessä voi käydä herraa katsomassa. Matkarastsatushommat ovat nyt siis virallisesti tauolla. Hevostelu kumminkin jatkuu, ja tässä parin viikon päästä muutakin jo paljon lähemmäs tallia, joten hevosia tulee taas nähtyä enemmän.