20.2.2014

Polkypyöräspirometria-EKG tutkimus

Hirviä sanahirviö tuohon otsikoksi. Vaatii ehkä siis hieman selitystä. Kävin siis tiistaina jo aikaisemmin mainitsemissani kuntoteisteissä joka liitttyivät kuntoliikunta ja astma- tutkimukseen. Aikaisemmin olen kertonut jo lihaskunto ja porratestistä, jotka kävin joulukuussa tekemässä. Nyt oli vuorossa spirometria puhalluksia, sekä kuntopyörällä poljettava testi, jossa tarkkaillaan hengityksen kaasuja, sekä sydämmen toimintaa. Samalla sain myös sen itselle suunnitellun kunto-ohjelman, jota täytyisi nyt puoli vuotta ainakin noudattaa.

Minulla oli hieman yskää kun testiin menin, mutta tutkijoiden mukaan sen ei pitäisi kauheasti vaikuttaa tuloksiin. Ja tuloksista sitten. Sydämmen rytmiä seurattiin koko polkemisen ajan, ja se käyttäytyi ihan normaalisti rasituksessa. Alla olevasta tulosteesta voi sitten asiantuntija päätellä vaikka ja mitä, sekä vähän yksinkertaisempikin ihminen jo jotain. Pyörällä poljin siis yhteensä 24 minuuttia, mutta tehoja nostettiin 20.23 minuuttiin asti, jolloin itse päätin lopettaa polkemisin kun alkoi jo niin hapottaa. Polkea siis piti koko ajan samalla teholla, ja hoitaja pikkuhiljaa nosti tehoja. Se mikä tuosta nyt eniten omaa treenaamiseen vaikuttaa on nuo kaksi alleviivattua arvoa oikealla. Eli millä sykkeellä alkaa maitohappoja muodostua sen verran että  kehoni ei niitä enää hengityksellä pysty kompensoimaan. Maitohappoja alko siis lihaksiin kertyä kun syke yli 142 lyöntiä, josta eteenpäin ne eivät enää palautuneet alle yhteen. Tuo maitohappo-arvo eli RER- arvo, eli hengitysosamäärä kertoo tuotetun hiilidioksiin osuudesta happeen. Mitä isompi arvi on sitä enemmän varastohiilihydraattia käytetään. Maitohapon muodostuessa kovemmassa rasituksessa RER-arvo nousee yleensä yli yhteen. Oma maksimaalinen hapenottokyky on yleensä saavutettu kun luku on yli yksi. Eli minun tapauksessani peli alkoi olla menetetty kun syke nousi yli 142, ja maitohappoa alkoi kerääntyä yhä lisää kun sitä ei kerennyt poistua. Ja kyllähän se reisissä alkoi sitten viime sekunneillä poltellakkin siihen malliin että maitohapolla sitä oltiin. Voi myös olla että olen tulkinnut tätä täysin väärin. :D Mutta omaa hapetustahan pystyy kehittämään kun harjoittelee lähellä omaa maksimysykettään RER-rajalla. Minulle tuli siis määräykseski harrastaa aerobista liikuntaa 144 sykkeellä, jolloin tuon hapetuksen ja keuhkojen rasituksen keston pitäisi parantua! 


Oma lepo-EKG oli ihan normaali :)
Testi meni kuulemma hyvin, ja tulokset olivat 110% omasta verrokkiryhmästä. Tarkemmin en nyt tiedä mitä tuo tarkoittaa, mutta se selvinnee sitten kun kirjalliset tulokset tulevat postissa. Oli kyllä todella mielenkiintoista päästä tällaiseen testiin. Harvemmin terve ihminen pääsee tutkimaan oman kehon toimintaa näin tarkkaan!

Nyt tuli siis kunto-ohjelmakin joka sisältää:
-3x viikko aerobista liikuntaa noin 144-150 sykkeellä. Vähintään puoli tuntia kerrallaan.
-2x viikko lihaskuntoharjoitteita. Nämä oli melko vapaavalintaisia, mutta suositaan isoja lihasryhmiä, sekä erityisesti keskivartaloa. Samalla tulee tehdä etenkin ylävartalon liikkuvuusharjoituksia, joiden pitäisi auttaa myös keuhkojen toimintaa. Olen näistä muotoillut jo uuden saliohjelman, jota toivottavasti kerkeää ainakin 3x viikko toteuttaa.
-2x viikko venytyksiä koko keholle

Nuo oli siis vähimmäismäärät, ja liikkua siis saa niin paljon kuin lystää. Lajitkin oli ihan vapaa valintaisia, joten siitä ei todellakaan pitäisi olla kiinni. Vähän nyt itseä ärsyttää se, että nyt on ihan kamala flunssa päällä, ja olisin ollut jo innoissa aloittamaan nämä treenit. Vaan eipä sitä paljon sätkitä kun henki vaan vinkuu. No okei tänään kävin kaikki lihaskuntoliikkeet mopinvarren(?) kanssa läpi, ilman painoja, niin olisi ainakin jotain muistissa kun salille painojen kanssa menee ähkimään.

18.2.2014

Harjoittelut jatkuu edelleen

En todellakaan löytänyt aikaa kirjoittaa aikaisemmin, mutta nyt tässä vähän kuulumisia tänne harjoitteluntäyteiseen arkeen.

Leikkaussaliharjoittelu on tosiaan jo loppunut kaksi viikkoa sitten. Kerrompa nyt ensin siitä mitä mieleen juolahtaan. Tosin nyt objetiivisuuteni on kadonnut täysin sillä tällä hetkellä on perustason ambulanssiharkassa, ja voinen jo paljastaa että leikkuriin verrattuna elämä on taas valoisampaa kun saa tehdä jotain mikä oikeasti kiinnostaa!

Mutta siitä leikkurista. Aikaisemmassa postissa kerroinkin jo tuosta anestesiapuolesta enemmän, mutta nyt viimeiset kaksi viikkoa olin leikkauspuolella harjoittelussa. Leikkauspuolella on siis yleensä kaksi hoitajaa
; valvoja hoitaja, joka vastaa salin yleisestä järjestyksestä ja ottaa vastaa komentoja kirurgilta yms. Hän ei ole siis pukeutunut steriilisti. Tämän lisäksi on steriili leikkaushoitaja joka on juuri se henkilä joka avustaa kirurgia leikkauksessa ja leikkauksen jälkeen huolehtii potilaan haavat peitetyksi yms. Hoitajat vaihtelevat paikkaa vuorotellen, sillä leikkausta avustavan hoitajan osa on ehkä hieman rankempi kun täytyy useimmiten seistä paikallaan niin pitkään. Omasta mielestä se homma myös vaati enemmän keskittymistä.

Leikkauksen kulku menee leikkauspuolella niin että kun potilas on tullut saliin niin anestasiapuolen kanssa laitetaan kaikki valvontalaitteet paikalleen, sekä säädetään potilaan asentoa sopivaksi. Kun potilas on nukutettu niin potilaan asento säädetään lopulliseen leikkausasentoon, ja leikkauaasue pestään. Tällä välin käy leikkaushoitaja myös pedeytymässä ja pukuetumassa steriiliksi. Hän peittelee tämän jälkeen potilaan steriileilla peitteillä, ja yhdessä valvovan hoitajan kanssa  avaa steriilijä palkkauksia ja kerää tavaroita valmiiksi leikkaysta varten. Kirurgi soitetaan yleensä siinä vaiheessa kun lähes kaikki on valmista. Leikkauksen aikana valvova hoitaja avaa steriilejä pakkausia, pitää huolta työolojen sopivuudesta, täyttää leikkauskaavaketta ja esimerkiksi soittaa seuraavalle potilaalle esilääkkeen kun leikkaus on lopussa. Leikkauksen jälkeen hoitajat yhdessä keräävät ja laskevat tavarat, sekä hoitavat potilaan anestesiapuolen kanssa yhdessä potilassängylle.

Tässä siis lyhykäisesti kerrottuna tuo homma. Tietenkin riippuu hyvin paljon leikkauksesta miten ne hommat hoidetaan. Isoissa leikkausissa hoitajia voi olla useampikin. Itse olin hyvin paljon urologian saleissa, joissa leikkaukset olivat aina ns. likaisia, joten leikkuahoitaja ei välttämättä edes pukuetunut steriiliksi. Täytyy nyt kyllä ihan rehellisesti sano että tuo leikkauspuolen homma ei innostanut minua pätkääkään. Aluksi kyllä, mutta kun huomasi millaista se on niin, melko tylsäksi se kaksi viikkoa muodostui. Positiivinen asia oli se että leikkaushoitajana pääsee näkemään hyvin läheltä leikkauksia, ja se oli ihan mielenkiintoista, mutta pitkissä leikkauksissa alkoi sekin jo puuduttaa. En myöskään kauheasti pitänyt siitä miten hierarkista tuolla leikkaussaleissa toiminta vielä on. Hoitajilla ei paljoa ole sananvaltaa, ja varsinkin vanhan koulukunnan kirugit kohtelivat hoitajia töykeästi. Anestesialääkäreissä on huomannu samalaista ongelmaa, vaan he olivat järjestään todella mukavia myös opiskelijoita kohtaan.
Myös ohjaajani tuntui huomaavan motivaation puutosta harjoittelun aikana, sillä sain ensimmäisen kerran koskaan palautetta että olen arka(?) tekemään asioita enkä kysele tarpeeksi. Yleensä palaute on pikemminkin ollut että voisin ottaa vähän rauhallisemmin sen kyselyn ja säätämisen kanssa. :D Osasyy tähän oli tietysti se että leikkauspuoli ei vaan millään tuntunut mitenkään relevantilta oman työn kannalta, toisin kuin anestesiapuoli. Ymmärrän kyllä että koska tässä valmistutaan myös sairaanhoitajaksi niins ekin puoli täytyy olla hallussa. Oli kuitenkin lähinnä turhauttavaa liihotella koko päivä saamatta koskea mihinkään, jos oli pukeutunut steriiliksi. Sekä se että helvetti soikoon pakettien avaaminenkin oli uskomattoman monimutkaista. Joopa joo, ymmärrän kyllä kaikkien käytäntöjen takana olevat syyt, mutta tulipaha itselle selvitettyä ettei tämä ainakaan ole oma ala. Rispektit niille jotka työtä tekevät, luonteenlaatu saa olla aika paljon pikkutarkempi ja kärsivällisempi kuin minulla. Lisäksi tuntui että(joidenkin) kirurgien kanssa asioiden hoitamiseen tarvitsisi lehmän hermot.

Mutta tulipahan se harjoittelu rykäistyä läpi. Paljon oppia jäi takataskuun varsinkin anestesiapuolelta, ja toivottavasti myös leikkauspuolelta. Ainakin toivon että nyt olisi takaraivoon edes vähän iskostunut myös arkipäiväinen steriili työskentely.

Noniin, sitten vähksi aikaa mukavampaa aiheeseen, eli perustason harjoitteluun. Tätät kirjoittaessani siitä on nyt tasan puolet lusittu, ja täytyy kyllä sano että jokainen 12h päivän on hurahtanut nopeasi ohi! Olen siis Haukuputaalla harjoittelussa ja sielä ei olekkaan kuin yksi hoitotason yksikkö, eli sen mukana olen siis kaiket päivää. Ohjaus on ollut joka päivä pätevää, vaikka ohjaajat ovatkin vaihdelleet useasti. Jokainen tuntuu kuitenkin tykkäävän työstään, ja on siksi todella helpotti lähetysttävissä. Myös samalla asemalla päivystävät palopuolen miehet ovat varsin mukavia. Ettei nyt menisi ylihehkutukseksi niin sen mainitsen, että keikkaa ei ole ainakaan ruuhkaksi asti ollut. Opiskelijana tietysti toivoo että näkisi vähän kaikenlaista, mutta tässä kahden viikon aikana ollaan lähinnäa ajettu D ja C keikkaan, sekä muutama B. A tason keikkaa ei ole ollut ollenkaan. Myös vuoroissa on hieman kurjaa se että opiskelija saa tehdä vain viikolla päivävuoroa eli 7.30-19.30. Mutta kyllä siinäkin kaikenlaista kerkeää näkemään. Itsekä kiinnostaa kumminkin myös viikonloppuillat, ja varsikin sunnuntaipäivät kun ihmiset koheltaa paljon kotonaa. :D

Tästä harjoittelusta kuitenkin lisää sitte myöhemmin!