14.1.2013

Heppamuistelot osa 2

Ajaudun muistelun syövereihin ja tällä kertaa jatkan siis siitä mihin edellisellä kerralla jäin, eli aikaan jolloin leireily ja maastoratsataminen tuli elämääni.
Kävin kahtena kesänä ala-asteen lopun aikoihin viikon hevosvaelluksella Nastolassa sijaitsevalla Metsäpirtin hevostilalla. Pirtti on vieläkin voimissaan, ja suosittelen sitä kyllä jokaiselle hevosihmiselle. Leireily eroaa sielä paljon muista perusleireistä, sillä siellä pääsee näkemään ihan oikeaa hevostilatoimintaa: siittolatallissa on useita oreja, ja kantavia sekä varsallisia tammoja. Tänäkin vuonna sielä astuu mm. Apassi ja Corleone. Kesäisin hevosia on tilalla varmasti satapäinen määrä, eli silmänkantamattomiin. Ja hevostaitoja kyllä tulee opittua kun kaikki ei ole sitä tylsistynyttä ratsatuskoulukamaa, esimerkiksi vaelluksille on paljon otettu mukaan ex-ravureita. Monia rotuja on myös edustettuna issikasta puokkeihin. Hevosten kanssa touhutaan paljon muutakin kuin ratsatetaan ja harjaillaan, Pirtissä toimii myös hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Merja-Liisa Toivosen vastaanotto. Merja-Liisa pitää siis tilaa miehensä Veijon kanssa, joka on vanhanliiton hevosmies, eli kun puheisiin pääsee niin varmasti saa kuulla kaikkea mielenkiintoista. Veijo on myös kiinnostunut hevosten suvuista, ja muistankin että Pirtissä ja vaelluksien välietappien rakennusilla oli paljon vanhojan valokuvia ja kirjoja vanhan ajan suomenhevosista. No tämä tästä mainospuheesta, ja siirytään muisteluosioon. :D

En ihan tarkoin muista miten ihmeessä onnistuin kinumaan itselleni paikan leiriltä, mutta silloin kesäisenä heinäkuuna sitten äiti ja isä saattoivat minut ensimmäisen kerran Nastolaan(joka sijaitsee Lahden lähettyvillä). Kypärä haettiin Alavuden ratsatuskouluta lainaan, kun silloin minulla ei omaa vielä ollutkaan. Matkalla Lahteen jännitti ihan kamalasti, ja muutenkin ensimmäiset päivät meni jänskättämiseen.

Purkamassa kamoja ihan ekalla heppalerillä! Takana näkyy pirtin hevosten kesäkarsinoita.
Ensimmäisellä vaelluksellani olin hieman nuori, ja kaikki muut olivat muutaman vuoden vanhempia, joten en aivan täysin päässyt porukkaankaan mukaan. Mutta hauskaa minulla oli! Muistan sen hetken elävästi kun pistetettiin hevosia valmiiksi noissa kuvassa taustalla näkyvissä kesäkarsinoissa, jonne ne oli tuotu laitumelta meille aikaisemmin aamulla. Ylpeänä osasin laittaa hepan valmiiksi ja joka jalkaan meni pintelitkin hyväksytyllä kireydelä. Sitten  laitettiin riimunnaru kaulalle ja itsemme valmiiksi lähtöön. Ja sitten traktorin perässä köpöteltiin tielle, ja ohjaaja sitten ilmoitti hetken kävelemisen jälkeen että nyt ollaan poistuttu Pirtin alueilta, eli vaellus on virallisesti alkanut! Noita päivämatkoja en enää muista mutta ensimmäisenä päivänä oli pysähdys eräällä kodalla matkan varrella. Silloin silmät pyöreänä katsoin kun kaikki yli 10 hevosta laitettiin samaan pieneen väliaikaistarhaan jaloittelemaan pintelit vielä jalassaan. Vaellushevosen ehtona kun on että se pystyy tarhata samassa paikassa muiden kanssa, eikä ole liian pomottavaa laatua. Ratsatuskoululla olin tottunut lähinnä siihen että hevoset tarhaavat joko yksin tai kaksin, niin olihan siinä ihmettelemistä.

Vaelluksen aikana yövyimme ensimmäisen yön Metsäpirtissä, sitten kaksi yötä eräällä autiotuvalla, jossa hevosille oli valjatuskarsinat ja kaksi isoa tarhaa, sekä kaksi yötä pienellä "huvilalla" jossa hevosille oli ihan talli ja useampi tarha. Näistä sitten tehtiin päiväretkiä ypäristöön. Koko viikon aikana kilometrejä tuli vaelluksella yhteensä n.120km, joka oli ihan tarpeeksi kerran viikossa ratsastaneelle. Paikat ei sinällään olleet kipeät, mutta ratsatushousujen paikat hiersivät takamusta, ja kuumahan siinä kesähelteellä myös tuli. Onnituin myös vaelluksen viime metreille tippumaan asfaltille ja olkapäissä oli komeat ihottumat sitten tallille palatessa. Tippuminen sattui kun hevonen kompastui, ja minä vain nautiskelin liikaa maisemista.

Autiotuvan tarhaa, ja kauhea kasa heppasia. :)
Alunperin minulle oli määrätty vaellusratsuksi valkoinen lämminverinen Joy, mutta kohtalon oikusta se ei lähtenytkään vaellukselle vaan ensimmäisellä vaelluksellani rakastuin ihanaan Nikitto Å.R. nimiseen lämppäritammaan, jonka vannoin vielä joskus ostavani. Vieläkin haaveilen jos Nikiton varsa olisi joskus myytävänä niin sen kyllä koppaisin mukaani. Nikitolla vaelsin melkein koko matkan, viimeiselle etapille kuitenkin sain jostain syystä jota en muista  Vopite suomenhevosruunan, tuttavallisemmin Mopin. Moppi oli myös varsin mukava herran, vaikkakin hieman kompura!

Moppi karsinassaan päivävaelluksen jälkeen.

Viimeisenä päivänä tultiin tallin pihaan haikein mielin ja käytiin heittämässä hepat laitumelle ja sanomassa niille heipat. Lupasin jo silloin että takaisin vielä tullaan! Sitten auton kyytiin ja alkoi pitkä ajomatka takaisin Kuortaneelle. Ja kyllähän se sitten väsyttikin, kun koko viikko piti kuitenkin hieman jännittää. :)

No eipä siinä sitten mennytkään kuin vuosi, ja samanlaiselle vaellukselle mentiin taas! Nyt ei enää jännittänyt niin paljoakaan, ja porukkakin oli samanikäistä ja henkistä. Hevoksesi minulle oli mekattu Nikitto. Vaellus oli pääpiirteittäin ihan samanlainen, ja ratsastikin osan matkasta Nikitolla. Mutta auta armias niin pian sydämmeni myytiin Sandia lämppäritammalle. Tässä vaiheessa aloin jo huomata että minussa kytee erityinen rakkaus oikein akkamaisiin tammoihin. :) Sandia oli kuitekin aivan suloinen, lähinnä hirven ja hevosen risteytystä muistuttava honkelo pitkinen jalkoineen ja korvineen. Sandiasta minulla ei kuitenkaan ole yhtään kuvaa, joten voitte käydä tuolla sukupostin linkissä katsomassa niitä korvia.

Toiden vaelluksen heppoja "huvilan" tarhassa.
Paljon ikimuistoisia juttuja tapahtui, ja ihan ensimmäisenä muistuu mieleen ensimmäiset ravit ja laukat ilman satulaa Ikituuri aka Muumi suomenhevostammalla. Tippumiselta minut pelasti muumin hyvin korkea säkä. Juttujen taso ei ollut mitenkään korkea, niinkuin ei voi odottaakaan ylä-asteikäiseltä tyttölaumalta. Tämä vaellus oli kuitekin porukkansakkin vuoksi niin mukava, että kaiholla muistelen sitä kun sai olla vielä ihan kersa ja kikatella kaikelle tyhmälle.
Leirillä tapahtui myös ei niin mukava ensimmäinen merkkipaalu. Sain ensimmäisen hevosenpuremani Kentucky Wine eli Kentsu orilta kun menin sitä rapsuttelemaan tarhaan. Ja tämä siis kunnon haukkaisu kädestä, onneksi palaa ei kuitekaan lähtenyt. Kentsun kanssa pääsin kuitekin parempiin väleihin muutaman vuoden päästä kun olin Metsäpirtissä yläasteen työharjoittelussa kaksi viikkoa.

Hassunniminen lämminverinen Mango, myöskin yksi vaellushepoista.
Tältä leiriltä lähdettiinkin vitten vielä haikeammissa tunnelmissa. Minulla oli jo tiedossa että seuraavana kesänä menen mahdollisesti kielikurssille Englantiin, joten toista kesäleiriä ei tipu. Kova paikka oli valita etten enää Pirttiin mennyt, ja seuraavana vuonna tunsikin itseni jo liian vanhaksi heppaleireille. Onneski vieläki järjestetään aikuisten leireijä, ja vähän haastavampiakin vaelluksia, niille täytyy siis osallistua vielä joskus! Haaveena olisi päästä pustalle tai Malagalle hevosvaellukselle vielä jonain päivänä. Jos vaikka palkitsisin itseni sitten kun valmistun.

Pirttiin pääsin vielä palaamaan yhdeksännellä luokalla kahdeksi viikoksi tet-jakson merkeissä. Sain sinne kaverinkin mukaan, ja yhdessä sitten yövyttiin ihan tallin vieressä(itse asiassa vessassa piti käydä tallissa)! Omalta osaltani tiesin että en tule kyllä hevosten kanssa työskentelemään, mutta olin samalla Merja-Liisan eläinlääkärinvastaanotolla avustamassa, ja se vasta olikin mielenkiintoista. Tässä tetissä minulle myös valkeni se tosiasia että vaikka joskus jaksaisinkin lukea lapsuuden toiveammattiini eläinlääkäriksi, työ ei ole ihan sitä mitä lapsena kuvittelin. Oli varsin ikävää nähdä kun lähes kaikki eläimet olivat pelokkaita eläinlääkärissä, eivätkä ollenkaan söpöjä omia itsejään. Siinä siis haudattiin sekin haave.
Harjoittelusta en nyt sen enenpää kerro, mutta pääsin sen aikana hyvästelemään Nikitto tamman, kun se myytiin uuteen paikkaan. Sain harjata sen viimeisen kerran ja katsoa kun se talutettiin traileriin joka vei sen pois. Snif. Niin ja pääsinhän silloin ensimmäisen kerran ajamaan kärryillä myös shettiksellä, pirtin itseoikeutuetulla kuninkaalla Petterillä, joka on mahdollisesti kovaäänisin hevonen jonka tunnen! :D

Pirtin pomomies, ori Erovisku
Siinäpä tämänkertaiset heppamuistelot. Näiden hevosleirikesien jälkeen minulla oli muutama vuosi tauko harrastuksessa, jolloin kävin tunneilla todella harvoin, tai ratsatelin vain joskus tuttujen hevosia. Lukion ensimmäisellä luokalla eräs ystäväni sitten houkutteli minut kotipaikkakuntamme tallille, joka oli juuri virallisesti aloittanut ratsatuskoulutoiminnan...ehkä tästä sitten lisää tulevaisuudessa.

3 kommenttia:

  1. Hauska lukea Metsäpirtti-muisteloita :D Itse kävin siellä leireillä vuosina 2000-2006 (1 leiri per kesä) ja olin vielä töissäkin vuosina 2007-2011. Ja katsos kummaa, Nella-poni ostettiin sieltä vahingossa vuonna 2010 :D Surullisempana asiana Suvi-heppani lopetettiin ja haudattiin Pirtissä vuonna 2012.

    Vielä tänäkin kesänä on tarkoitus Pirtti-visiitti tehdä jossakin vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pirtiin kyllä tulee välillä ikävöityä. Meiltä on sinne kovin pitkä matka, mutta ehkä joskus sinne täytyy vielä mennä käymään, tai vaikka ihan leireilemään! :)

      Poista
    2. Meiltä on Pirttiin reilun tunnin mittainen matka, joten visiititkin ovat mahdollisia silloin tällöin :)

      Poista