30.1.2013

Lääkelaskuja

Olen viime viikonloppuna ja tällä viikolla laskenut todella paljon lääkelaskuja, näitä terveysalan kammottuja pakollisia suoritteita. Ensimmäinen hoitityön kurssi on juuri meneillään ja ensimmäiset kolme lääkelaskennantuntia on ohi. Oikeastihan nuo eivät hirveän vaikeita ole, pelkää plus-miinu-jako-kerto-tyylistä pohtimista, mutta se mikä tekee lääkelaskuista aina kammottavaa on tentti. Tentti täytyy läpäistä ilman yhtään virhettä. Ja vaikka laskut eivät hankalia olekkaan, niin minulla ainakin sattuu huolimattomuusvirheitä usein yksikkömuunnoksissa. Harjoittelun puutteesta läpäisemättömyys ei siis johdu, vaan lähinnä omasta typeryydestä. Kuulemma ennästysuusintamäärä OAMKkissa tälle tentille on 16 kertaa. Toivottavasti en vedä tätäkin par(h)emmaksi. Onneksi tentissä saa nykyään käyttää laskinta!
Terveysalalla noita laskutenttejä tulee vielä usein, ja kaikki täytyy läpäistä jotta pääsee seuraavalla tasolle. Myöskään harjoitteluihin ei pääse jos ei ole päässyt sen alueen lääkelaskujen tenttiä läpi. Työelämässäkin on lääkelaskutestauksia aina välillä. Turhasta asiasta ei siis ole kyse.

Heppailuja: Ensi lauantaina olen menossa Apassionataa katsomaan! Lipun sain joululahjaksi ja mukaan on tulossa useampi sukulaistäti ja serkku. Olen kerran aikaisemmin ollut muutama vuosi sitten katsomassa Apassionatan näytöksen ja tykkäsin kyllä kovasti! Tämän uuden juhlavuoden näytöksen on vielä kehuttu olevan kaikista paras. :)

26.1.2013

Ensihoitajista

Joillekkin saattaa olla vielä mystinen asia mitä ne ensihoitajat oikein on. Amerikkalaisten(sarjojen luoman) käsityksen mukaan ensihoitaja juoksee, ajaa pillit päällä ja elvyttää juostessaan, pallon toisella puoliskolla paramedicit ovat "sankareita", jotka uhraavat oman henkensä toisten puolesta. Ilmeisesti siellä ei juuri muorit ja vaarit siis kaatuile, ja nuoret tytöt pyörtyile, tai ainakaan niitä ei auteta. No onhan se ensihoito täällä Suomessakin joskus kaikkea tuota(paitsi juoksuelvytystä ja asystolen defibrilointia), todellisia hätätilapotilaita on muistaakseni kuitenkin alle 10% kaikista asiakkaista. Tämän vuoksi ensihoitajat treenavat erityisesti heidän hoitoaan, koska näin vähäinen määrä ei tuo vielä rutiinia työhön. Ja se kaikki muu? No se on kaikkea mahdollista yksinäisistä vanhuksista pesuainetta syöneisiin vauvoihin. Suurimmat asiakasryhmät ovat luonnollisesti vanhukset sekä erilailla päihteiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset.

Ensihoitaja voi siis työskennellä ambulanssissa, mutta ei ole havinaista nähdä ensihoitajaa päivystyksessä tai teholla sairaanhoitajana. AMK-ensihoitajat lukevat samalla sairaanhoitajan pätevyyden, joten työalue jolle voi suuntautua on varsin laaja. Jonkin verran on kuitenkin kritisoitu sitä että ensihoitaja opinnot, vaikka sisältävätkin sairaanhoitajan pätevyyden, eivät välttämättä ole kovin relevantteja sairaalan sisäiseen työhön. Ensihoitaja opiskelee peruasioiden lisäksi hätätilapotilaiden hoitoa, lääkinnällistä johtamista, viranomaisyhteistyötä ja mahdollisesti hälytysajoa. AMK opinnot kestävä nelisen vuotta eli 240 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa 27h opiskelua, harjoittelua tai itsenäistä työtä. Eli neljän vuoden aikana 6480 tuntia. Jo tässä vaiheessa on tullut huomattua että ylimääräisiä tunteja tulee huimasti jos haluaa menestyä, tai edes pärjätä opinnoissa. Määrän voi huolella kertoa kahdella....Vaikka kuinka kovat halut tänne kouluun olikin päästä, niin kyllä se silti rankkaa välillä on, eikä ollenkaan hauskaa. Tosin aina kun on mukavaa ja tuntuu saavan paljon oppia tulevaisuuteen niin jaksaa taas porskuttaa muutaman "turhan" kurssin läpi.

http://www.vasynytlanssari.net
Enskaksihan voi myös opiskella lähärikoulussa, suuntautuen ensihoitoon, mutta tämä koulutus ei oikeastaan johda mihinkään. Valmistuttua pystyy työskentelemään vain perustason ambulanssissa, ja ylenemismahdollisuuksia ei ole. Yksi mahdollisuus on myös lukea itsensä palomies-sairaankuljettajaksi, koulutus kestää n. 1,5 vuotta ja 90 op, mutta tämän kouluksen etenemisessä on sama ongelma kuin lähihoitajalla. Kaikki tämä johtuu lakimuutoksesta, jossa vaaditaan hoitotason ambulanssiin ensihoitaja AMK koulutus, tai sairaanhoitajan tapauksessa 30op lisäkoulutus. Ja lähihoitajathan eivät tuonne sh lisäkoulutukseen pääse.
Tuolla kentillähän ensihoitajina pörrää vielä monenlaista menijää, vanhimmat jannut saattavat ovat vielä lääkintävahtimestareita, ja heillä on arvokasta kokemuksen tuomaa varmuuttaa, mitä mikään koulutus ei voi tarjota. Eh-AMK koulutuksellisia ei vielä ole paljon, sillä koulutus on varsin nuori; ensimmäinen ensihoitaja valmistui vuonna 2002. Eli tästä kaikesta voimme päätellä että helpoimmalla enshoitajaksi pääsee jos onnistuu livahtamaan suoraan eh-AMK koulutukseen. Helpoksi tätä tietä ei minulle ainakaan voinut sanoa, hain neljä kertaa koulutukseen ja pääsin vasta viimeisellä kerralla. Päivän opetus; ikinä ei kannata lopettaa yrittämistä. Jonkin verran ylpeyttä on havaittavissa jos tulee valituksi lähes 800 hakijan joukosta! Ja ylpeyttä lisää vielä se etta jaksoi yrittää tarpeeksi kauan.

AMK tason koulutusta järjestää useampi koulu Suomessa, muistaakseni näitä taisi olla 8. Mutta ensihoitajia otetaan sisälle aina vuorovuosittain tietyissä kouluissa, eli joka vuosi ei ala uutta eh-linjaa. Itse hain Turkuun, Kuopioon ja Ouluun. Valintakokeet kaikkiin kouluihin on hieman erilaiset, mutta jo niihin päästäkseen  täytyy olla kohtuuhyvät arvosanat lukiosta tai ammattikoulusta. Itse pääsin joka kerta valintakokeisiin 8,6 keskiarvolla, mutta kun lopullisia pisteitä lasketaan myös arvosanojen mukaan, niin tuo oli lähinnä keskitasoinen suoritus. Tosin jos onnistuu häikäisemään itse valintakokeessa niin arvosanoilla on vähemmän väliä.
Oulussa valintakokeeseen kuului vain opettajan haastattelu, ja etukäteen kirjoitettu portfolio. Turussa oli matemaattinen ja kielellinen testi, psykologinen testi ja ryhmähaastattelu, sekä yksilöhaastattelu. Kuopiossa oli ryhmähaastattelu, yksilöhaastattelu sekä kuntotestit. Eli kirjo on aika laaja. Suomessa vaikeinta on päästä sisälle Helsinkiin ja Turkuun, mutta toisaalta laadukkaimpina koulutuksina pidetään usein Kuopion ja Oulun yksikköjä. Kuopiossa toimitaan yhteistyössä pelastusopiston kanssa. Helsingin ongelmana pidetään usein käytännön opetuksen vähäisyyttä. Jokaisesta koulusta löytyy varmasti paljon mielipiteitä, joten en ala tässä nyt omianikaan kertomaan.

Ensihoitajaksi päästäkseen ei tarvitse olla tietynlainen ihminen. Alalla pärjää kun on luontaisesti oma itsensä ja omaa terveen pään. Tietysti hommia helpottaa kun on hieman ulospäinsuuntautunut, eikä tuppisuu. Koska ala on vielä ainakin miesvaltainen niin tietynlaisen "äijähuumorin" täytyy upota, mutta äijämäinen ei tarvitse itse olla. Omituinen tai musta huumorintaju on varmaan se yleisin piirre ensihoitajilla. :D Tärkeintä varmasti on että työ kiinnostaa, tulee ihmisten kanssa toimeen ja on aina valmis oppimaan uutta. Paskinkin päivä muuttuu aina paremmaksi jos osaa nauraa itselleen( ja vähän muillekkin).


23.1.2013

Kisamietteitä

Koulussa on nyt olltu sen verran rankkaa että en ole kerennyt juuri blogiin kirjoitella. Olen nyt onneksi saanut tehtyä aika paljon itsenäisiä tehtäviä ja ennakkotehtäviä, joten hyvin mielin voin sanoa että uudenvuodenlupaus on sen osalta toteutunut. :) Kunnon kohottaminen ei alkanut niin hyvin kuin mahdollista, minua on muutenkin vaivannut talviaikana kummallinen hengenahditus ja heti pakkaseen mennessä kauhea hengästyminen vain kävellessäkin. No viimein nyt sain nuo joulukuussa tekemäni PEF-puhallusten tulokset, ja kävin lääkärissä toteamassa että astmahan se on. Sain hoitavan lääkkeen, ja nyt sitä on viikko otettu. Lääkkeen teho alkaa oikeastaan vasta muutaman viikon jälkeen, mutta jo nyt oli huomattavasti helpompaa harrastaa ulkoliikuntaa. Eilen kävin hiihtämässä ensimmäisen kerran tänä vuonna, ja tänään lenkillä innostuin oikein hölkkäämään(aikaisemmin se oli talvella lähinnä haaveen tasolla)!  Avaavaa lääkettä, joka aikaisemmin meni lähes päivittäin, en ole ottanut kertaakaan viikon aikana! Toivotaan että tämä nyt saadaan hoitoon, vaikka kyllähän se lievästi harmittaa koko elämänsä nyt ottaa noita astmalääkkeitä. Onneksi vielä ei ainakaan kissoista tarvitse luopua. :)

Kisumme Muhku ja Möhkö
Ensi vuoden kisakalenteriakin olen nyt vähän kerennyt suunnitella. Oikeastaa aikeena oli osallistua jo tammikuussa Vesilahdessa 15km lenkille, mutta oli töitä ja kaikke muuta niin se sitten jäi. Onneksi, sillä etelä-Suomessa oli ilmeisesti todella kylmä silloin. Ei todellakaan ole herkkua ratsastaa -26 asteessa, ja tämän lisäksi autokin olisi varmaan jättänyt välille! Seuraavat kisat olisi 16.2, mutta samana päivänä on taas töitä ja poikaystävän synttärit(hän on siis yleensä kuski/huoltaja, joten synttärinä annettakoon anteeksi ettei ole kiva seistä monta tuntia odottamassa ratsukkoa maaliin). Näin ollen ensimmäiset viralliset mr-kisat ovat varmaan 10.3. Kauhavalla. Oma aluelupa pitäisi vielä tenttiä, ja hevosenkin maksaa. Vielä en tosin aivan varma ole mennäänkö me edes sitä ensimmäistä alueluokkaa vielä silloin vai joskus myöhemmin. Hevonen olisi kunnon puolesta valmis kun Annika on käynyt sitä paljon ratsastelemassa. Mutta toinen kysymys onkin että sillä voi olla vielä tässä vaiheessa unohduksissa kuinka sitä mentiikään rauhallisesti pitkä lenkki...ainakin tälläisiä viboja edellisestä treenilenkistä tuli.

Tällä hetkellä kisakalenterin aihio näyttäisi tältä:
-10.3. Kauhava, KARS, alue tasolla 2.2? seura 2.1?
-20.4 Tottijärvi, PIRMA, alue tasolla 2.2? seura 2.1?
-(11.5 ?, SISU, alue tasolla 2.2)riippuen paikasta
-(29.6 ?, SISU, alue tasolla 2.2)riippuen paikasta
-20.7 ?, PIRMA, alue tasolla 2.2
-Kesällä  tai syksyllä seurakisat Tiistenjoella 
-Syksyllä Kauhava, KARS, alue tasolla 2.3?
-10.8 ?, SISU,  alue tasolla 2.2? 2.3?
-(28.9 Morva, alue tasolla 2.2)??

Tottakai elämä kuljettaa ja kaikkiin ei kuitenkaan päästä, mutta kyllä nyt jonkilainen kisarunko motivoisi treenaamaan. Harmi vain kun kaikki kisat meinaa olla niin kaukana etäisyydeltään.
(Matkaratsatuksen lajisääntöjä voi muuten käydä katsomassa täältä, jos nuo luokat ei ole tuttuja)

Ensimmäiset yhteiset mr- harjoituskisat ohi. Naatteja? :D


14.1.2013

Heppamuistelot osa 2

Ajaudun muistelun syövereihin ja tällä kertaa jatkan siis siitä mihin edellisellä kerralla jäin, eli aikaan jolloin leireily ja maastoratsataminen tuli elämääni.
Kävin kahtena kesänä ala-asteen lopun aikoihin viikon hevosvaelluksella Nastolassa sijaitsevalla Metsäpirtin hevostilalla. Pirtti on vieläkin voimissaan, ja suosittelen sitä kyllä jokaiselle hevosihmiselle. Leireily eroaa sielä paljon muista perusleireistä, sillä siellä pääsee näkemään ihan oikeaa hevostilatoimintaa: siittolatallissa on useita oreja, ja kantavia sekä varsallisia tammoja. Tänäkin vuonna sielä astuu mm. Apassi ja Corleone. Kesäisin hevosia on tilalla varmasti satapäinen määrä, eli silmänkantamattomiin. Ja hevostaitoja kyllä tulee opittua kun kaikki ei ole sitä tylsistynyttä ratsatuskoulukamaa, esimerkiksi vaelluksille on paljon otettu mukaan ex-ravureita. Monia rotuja on myös edustettuna issikasta puokkeihin. Hevosten kanssa touhutaan paljon muutakin kuin ratsatetaan ja harjaillaan, Pirtissä toimii myös hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Merja-Liisa Toivosen vastaanotto. Merja-Liisa pitää siis tilaa miehensä Veijon kanssa, joka on vanhanliiton hevosmies, eli kun puheisiin pääsee niin varmasti saa kuulla kaikkea mielenkiintoista. Veijo on myös kiinnostunut hevosten suvuista, ja muistankin että Pirtissä ja vaelluksien välietappien rakennusilla oli paljon vanhojan valokuvia ja kirjoja vanhan ajan suomenhevosista. No tämä tästä mainospuheesta, ja siirytään muisteluosioon. :D

En ihan tarkoin muista miten ihmeessä onnistuin kinumaan itselleni paikan leiriltä, mutta silloin kesäisenä heinäkuuna sitten äiti ja isä saattoivat minut ensimmäisen kerran Nastolaan(joka sijaitsee Lahden lähettyvillä). Kypärä haettiin Alavuden ratsatuskouluta lainaan, kun silloin minulla ei omaa vielä ollutkaan. Matkalla Lahteen jännitti ihan kamalasti, ja muutenkin ensimmäiset päivät meni jänskättämiseen.

Purkamassa kamoja ihan ekalla heppalerillä! Takana näkyy pirtin hevosten kesäkarsinoita.
Ensimmäisellä vaelluksellani olin hieman nuori, ja kaikki muut olivat muutaman vuoden vanhempia, joten en aivan täysin päässyt porukkaankaan mukaan. Mutta hauskaa minulla oli! Muistan sen hetken elävästi kun pistetettiin hevosia valmiiksi noissa kuvassa taustalla näkyvissä kesäkarsinoissa, jonne ne oli tuotu laitumelta meille aikaisemmin aamulla. Ylpeänä osasin laittaa hepan valmiiksi ja joka jalkaan meni pintelitkin hyväksytyllä kireydelä. Sitten  laitettiin riimunnaru kaulalle ja itsemme valmiiksi lähtöön. Ja sitten traktorin perässä köpöteltiin tielle, ja ohjaaja sitten ilmoitti hetken kävelemisen jälkeen että nyt ollaan poistuttu Pirtin alueilta, eli vaellus on virallisesti alkanut! Noita päivämatkoja en enää muista mutta ensimmäisenä päivänä oli pysähdys eräällä kodalla matkan varrella. Silloin silmät pyöreänä katsoin kun kaikki yli 10 hevosta laitettiin samaan pieneen väliaikaistarhaan jaloittelemaan pintelit vielä jalassaan. Vaellushevosen ehtona kun on että se pystyy tarhata samassa paikassa muiden kanssa, eikä ole liian pomottavaa laatua. Ratsatuskoululla olin tottunut lähinnä siihen että hevoset tarhaavat joko yksin tai kaksin, niin olihan siinä ihmettelemistä.

Vaelluksen aikana yövyimme ensimmäisen yön Metsäpirtissä, sitten kaksi yötä eräällä autiotuvalla, jossa hevosille oli valjatuskarsinat ja kaksi isoa tarhaa, sekä kaksi yötä pienellä "huvilalla" jossa hevosille oli ihan talli ja useampi tarha. Näistä sitten tehtiin päiväretkiä ypäristöön. Koko viikon aikana kilometrejä tuli vaelluksella yhteensä n.120km, joka oli ihan tarpeeksi kerran viikossa ratsastaneelle. Paikat ei sinällään olleet kipeät, mutta ratsatushousujen paikat hiersivät takamusta, ja kuumahan siinä kesähelteellä myös tuli. Onnituin myös vaelluksen viime metreille tippumaan asfaltille ja olkapäissä oli komeat ihottumat sitten tallille palatessa. Tippuminen sattui kun hevonen kompastui, ja minä vain nautiskelin liikaa maisemista.

Autiotuvan tarhaa, ja kauhea kasa heppasia. :)
Alunperin minulle oli määrätty vaellusratsuksi valkoinen lämminverinen Joy, mutta kohtalon oikusta se ei lähtenytkään vaellukselle vaan ensimmäisellä vaelluksellani rakastuin ihanaan Nikitto Å.R. nimiseen lämppäritammaan, jonka vannoin vielä joskus ostavani. Vieläkin haaveilen jos Nikiton varsa olisi joskus myytävänä niin sen kyllä koppaisin mukaani. Nikitolla vaelsin melkein koko matkan, viimeiselle etapille kuitenkin sain jostain syystä jota en muista  Vopite suomenhevosruunan, tuttavallisemmin Mopin. Moppi oli myös varsin mukava herran, vaikkakin hieman kompura!

Moppi karsinassaan päivävaelluksen jälkeen.

Viimeisenä päivänä tultiin tallin pihaan haikein mielin ja käytiin heittämässä hepat laitumelle ja sanomassa niille heipat. Lupasin jo silloin että takaisin vielä tullaan! Sitten auton kyytiin ja alkoi pitkä ajomatka takaisin Kuortaneelle. Ja kyllähän se sitten väsyttikin, kun koko viikko piti kuitenkin hieman jännittää. :)

No eipä siinä sitten mennytkään kuin vuosi, ja samanlaiselle vaellukselle mentiin taas! Nyt ei enää jännittänyt niin paljoakaan, ja porukkakin oli samanikäistä ja henkistä. Hevoksesi minulle oli mekattu Nikitto. Vaellus oli pääpiirteittäin ihan samanlainen, ja ratsastikin osan matkasta Nikitolla. Mutta auta armias niin pian sydämmeni myytiin Sandia lämppäritammalle. Tässä vaiheessa aloin jo huomata että minussa kytee erityinen rakkaus oikein akkamaisiin tammoihin. :) Sandia oli kuitekin aivan suloinen, lähinnä hirven ja hevosen risteytystä muistuttava honkelo pitkinen jalkoineen ja korvineen. Sandiasta minulla ei kuitenkaan ole yhtään kuvaa, joten voitte käydä tuolla sukupostin linkissä katsomassa niitä korvia.

Toiden vaelluksen heppoja "huvilan" tarhassa.
Paljon ikimuistoisia juttuja tapahtui, ja ihan ensimmäisenä muistuu mieleen ensimmäiset ravit ja laukat ilman satulaa Ikituuri aka Muumi suomenhevostammalla. Tippumiselta minut pelasti muumin hyvin korkea säkä. Juttujen taso ei ollut mitenkään korkea, niinkuin ei voi odottaakaan ylä-asteikäiseltä tyttölaumalta. Tämä vaellus oli kuitekin porukkansakkin vuoksi niin mukava, että kaiholla muistelen sitä kun sai olla vielä ihan kersa ja kikatella kaikelle tyhmälle.
Leirillä tapahtui myös ei niin mukava ensimmäinen merkkipaalu. Sain ensimmäisen hevosenpuremani Kentucky Wine eli Kentsu orilta kun menin sitä rapsuttelemaan tarhaan. Ja tämä siis kunnon haukkaisu kädestä, onneksi palaa ei kuitekaan lähtenyt. Kentsun kanssa pääsin kuitekin parempiin väleihin muutaman vuoden päästä kun olin Metsäpirtissä yläasteen työharjoittelussa kaksi viikkoa.

Hassunniminen lämminverinen Mango, myöskin yksi vaellushepoista.
Tältä leiriltä lähdettiinkin vitten vielä haikeammissa tunnelmissa. Minulla oli jo tiedossa että seuraavana kesänä menen mahdollisesti kielikurssille Englantiin, joten toista kesäleiriä ei tipu. Kova paikka oli valita etten enää Pirttiin mennyt, ja seuraavana vuonna tunsikin itseni jo liian vanhaksi heppaleireille. Onneski vieläki järjestetään aikuisten leireijä, ja vähän haastavampiakin vaelluksia, niille täytyy siis osallistua vielä joskus! Haaveena olisi päästä pustalle tai Malagalle hevosvaellukselle vielä jonain päivänä. Jos vaikka palkitsisin itseni sitten kun valmistun.

Pirttiin pääsin vielä palaamaan yhdeksännellä luokalla kahdeksi viikoksi tet-jakson merkeissä. Sain sinne kaverinkin mukaan, ja yhdessä sitten yövyttiin ihan tallin vieressä(itse asiassa vessassa piti käydä tallissa)! Omalta osaltani tiesin että en tule kyllä hevosten kanssa työskentelemään, mutta olin samalla Merja-Liisan eläinlääkärinvastaanotolla avustamassa, ja se vasta olikin mielenkiintoista. Tässä tetissä minulle myös valkeni se tosiasia että vaikka joskus jaksaisinkin lukea lapsuuden toiveammattiini eläinlääkäriksi, työ ei ole ihan sitä mitä lapsena kuvittelin. Oli varsin ikävää nähdä kun lähes kaikki eläimet olivat pelokkaita eläinlääkärissä, eivätkä ollenkaan söpöjä omia itsejään. Siinä siis haudattiin sekin haave.
Harjoittelusta en nyt sen enenpää kerro, mutta pääsin sen aikana hyvästelemään Nikitto tamman, kun se myytiin uuteen paikkaan. Sain harjata sen viimeisen kerran ja katsoa kun se talutettiin traileriin joka vei sen pois. Snif. Niin ja pääsinhän silloin ensimmäisen kerran ajamaan kärryillä myös shettiksellä, pirtin itseoikeutuetulla kuninkaalla Petterillä, joka on mahdollisesti kovaäänisin hevonen jonka tunnen! :D

Pirtin pomomies, ori Erovisku
Siinäpä tämänkertaiset heppamuistelot. Näiden hevosleirikesien jälkeen minulla oli muutama vuosi tauko harrastuksessa, jolloin kävin tunneilla todella harvoin, tai ratsatelin vain joskus tuttujen hevosia. Lukion ensimmäisellä luokalla eräs ystäväni sitten houkutteli minut kotipaikkakuntamme tallille, joka oli juuri virallisesti aloittanut ratsatuskoulutoiminnan...ehkä tästä sitten lisää tulevaisuudessa.

11.1.2013

Pesut ja pisut

Kouluviikko eteni tasaisen tappavaa tahtia perjantaihin, joten kylläpä siitä kunnialla selvittiin. Täällä sosiaalialalla on hirveästi etäopiskelua ja ennakkotehtäviä tunneille, joten olen ylpeä että niitä on tullut myös jonkun verran tehtyä. Ennakkotehtäviä on kai lähinnä siksi että opittavaa on niin paljon, että jos tunneilla käydään jokin asia käytännössä läpi(esim. kanylointi), niin teoriaa ei sitten keritä käydä. Tämän vuoksi ne asiat pitäisi olla hallussa jo etukäteen ainakin suurpiirteisesti.

Meillä alkoi tosiaan nyt perushoitytön kurssi, vaikka vielä varsinaisia harjoittelutunteja ei ole ollut. Tämän kurssin jälkeen pitäisi olla hallussa ne lähihoitajasatoiset hommat, eli opettaja sanoin "pesut ja pisut". Tämä kaikki on varmaankin sitä vähinten mukavaa asiaa hoitoalalla: ihmisten pesemistä, erinäisten eritteiden käsittelyä, ja muita henkk koht. alueelle tunkeutumisia. Voin vain kuvitella kuinka inhottavaa on olla potilaanan esimerkiksi pestävänä, kun se pesijänä olemisen ajatuskin on vielä hieman kiusallinen. Näitä taitoja harjoitellaankin toisillamme(kuivaharjoitteluna toki), jotta tietäisimme itsekkin miltä se sitten mahtaa tuntua kun siinä pyöritellään.

Samalla kurssilla opetellaan myös potilatietojärjestelmä Effican käyttöä, ja muita kirjaamisen käytäntöjä, sekä myös lääkkeiden antamista. Me ensihoitajathan olemme jo opetelleet kanylointia(videota vieressä), vaikka sairaanhoitajaopinnoissa se tulisikin oikeastaan vasta kliinisessä hoitotyössä. Ambulanssissa kanyylia kuitenkin lykätään aika usealle potilaalle, joten sen harjoittelemisen aloittaminen varhain on hyväksi. Yksinkertaista se kun ei ole, vaikka vähäisestä neulakammostani pääsikin jo aikaisemmassa kanylointiharjoituksessa. Niin ja jos se nyt jollekkin on epäselvää niin hoitoalalle opiskellessa kanyloidaan ja piikitellään luokkatovereita, eli se nyt vaan täytyy kestää. Hoitotyön kurssilla harjoitellaan lihakseen ja ihoon pistämistä, sekä tietysti suuhun, silmään ja peräsuoleen annosteltavan lääkkeen antamista. Eli pistettäväksihän sitä taas joutuu...
Näiden lisäksi hoitotyön kurssilla käydään ihan perusasioita ergonomiasta ja vuoteiden sun muiden sairaalavärkkien toiminnasta.

Toinen mielenkintoiseksi osoittautunut kurssi on on kriisipsykologia. Toisaalta se tuntuu hieman menevän ohi meidän ammatista kun ei sen potilaan/omaisten kanssan niin pitkiä aikoja tule oltua, ja senkin ajan hoidetaan kiireessä fyysisiä traumoja. Mutta kurssista saa varmasti vinkkejä ihan peruselämään, kun niitä kriisejä on kaikkialla ympärillä, ja sen aikana ilmeisesti käydään myös hieman omaa työssäselviytymistaktiikkaa jos tulee vaikeita tapauksia eteen. Kriisipsykologian ensimmäinen kosketus minulla oli viime syksyn ensihoitajaopiskelijapäivillä, jossa Suomen "kuuluisin"  kriisipsykologi Salli Saari oli luennoimassa. Kriisipsykologia aiheena on vähän tälläinen mistä jokainen oikeastaan jo tietää paljon, eli miten auttaa kriisissä olevaa, mutta ei tule koskaan ajatelleeksi miksi mitkäkin käyttäytymismallit ovat hyviä. Luennolla oppi jo paljon kriisen etenemisestä ihan sokkivaiheesta hyväksymisvaiheesee. Kurssikirjana meillä on saman henkilön kirja Kuin salama kirkkaalta taivaalta, josta olen jo yli puolet lukenut, ja en kyllä voi kuin kehua!

Opiskelun lomassa tosiaan täytyy hankkia rahaakin ja huominen päivä meneekin sitten töissä jääkiekkokansan parissa. Heppauutisia minulla ei ole, kun en taaskaan varmasti pitkään aikaan pääse tallille. Täytyy pitää sormia ristissä että Fyrry-ruuna saa kovaa treeniä ilman minuakin. :) Toisaalta on mukavaa kun ei ole omaa hevosta niin se liikuttaminen ei ole vain omalla vastuulla, vaan voi ihan rauhassa olla pois tallilta kun muutkin käyvät kopotinta liikuttamassa. Seuraava heppapostaus tulee varmaan olemaan taas historian havinaa, vaikka jossain vaiheessa olisi täällä Oulussakin mukava käydä ratsastelemassa. Täällä kuitenkin on todella hyvät mahdollisuudet tasokkaaseen opetukseen. Ja nyt vasta huomasin että en ole mainostanut kotitalliani ollenkaan! Eli täällä Polestarilla asuaa aika moni heppa josta olen kertonut!



7.1.2013

Innokkaana oppimaan

Niin se koulu vain alkoi, vaikka kauan se lomakin tuntui kestävän. Armoakaan ei juuri jaettu vaan opiskelu aloitettiin klo 8.15 maanataiaamuna farmakologialla. No se onneksi oli vain infotunti. Myöhemmin päivällä meillä oli myös Hoitotyötä, jossa tutustuttiin taas kerran simulaationukkeen ja sen toimintoihin. Kävin tänään myös hakemassa meidän ensihoitajien raamatun eli Ensihoidon Perusteet-kirjan. Kirjahan olisi pitänyt olla hommattuna jo koulun alussa, mutta vanha painos oli loppu ja tämä uusi versio tuli vasta joululomalla painosta. Siinä olisi sitten vähän iltalukemista. Mukavaa että koulukirjat on mielenkiintoisiakin!


Ensihoidon koulutusohjelmassa ei niin hirveästi ole niitä kirjoja tarvinnut hankkia, mutta muutaman olen osatanut kun en ole aina jaksanut kirjastoon juosta. Mutta jos ei ole kirjoihin varaa niin ihan hyvin varmasti pärjää jos ostaa tuon yllä mainitsemani kirjan, sekä myöhemmin opiskeluissa vihreäkantisen Ensihoito-kirjan, joka on enemmin tarkoitettu jo hoitotasolle. Itse olen hankkinut vain Ensihoito-oppaan, jossa on tiivistetyttä muodossa yleisimpien sairauksien ja vammojen  hoito ja lääkitys sekä ensiautaja- , perus- , että hoitotasolle. Sekä anatomian ja fysiologian kirjan ja tehtäväkirjan. Halpojahan nuo eivät tosiaan ole. Anatomian laitos taisi maksaa 140e ja Ensihoito-opas 40e. Tuosta Perusteet-kirjasta luokkamme sai todella hyvän tajouksen ja saimme sen vain satasella.

Nyt kursseista alkoi joulun jälkeen ensimmäiset lääkehoidon opinnot, myös ensihoitolääketiede, ja farmakologia siinä samassa. Ensimmäiset lääkelaskutentitkin tulee siis pian! Öynöyh! Sitten alkoi Hoitötyön perusteet kurssi, josta on 4 viikon harjoittelu osastoilla marraskuun loppupuolella. Tämän lisäksi äidinkieli ja englanti alkoivat myös, onneksi voin kuitenkin ne hyväksilukeas aikaisemman tutkinnon vuoksi. Siksipä valitsin niiden tilalle ensimmäisen valinnaisen, joka on Kriisipsykologiaa. Näiden lisäksi opiskellaan vielä kehityspsykologiaa. Eli mukavan kiireinen ensimmäinen jakso tulee olemaan. Osa näistä jatkuu toki seuraavalla jaksolla, ja silloin käsittääkseni alkaa myös anatomian kurssin toinen osa. Ensimmäisen osan pelätyn tentin sain kuin sainkin läpi ja ihan hyvällä arvosanalla, joten enää ei niin pelota se toinenekaan osa, missä varmaankin käsitellään aika paljon hormoniasioita.

Aikaisemmin meillä on viime syksynä anatomian lisäksi ollut hoitotieteen perusteita, ensihoidon peruskurssi, jossa suoritettiin EA2 vaativat asiat, kansansairauksia, kansantervyden liipalaapakurssi sekä erinäisiä opo-kursseja joissa orientoiduttiin tähän opiskeluun, harjoiteltuun koulun käytäntöjä yms. Syksy oli kyllä aika leppoinen, ja meidän toiveesta ilmeisesti seuraavalla ensihoitajaryhmälläe syksyllä alkaakin jo enemmän opintoja. Vaikka seuraavathan aloittavat sitten vasta parin vuoden päästä, kun näissä ensihoitoa opettavissa AMK:ssa aloitetaan koulutukset aina vuorovuosittain.

Oma koulumotivaatio on ainakin ensimmäisen päivän jälkeen hyvä. :D Pitänee katsoa miten tämä taas tästä muotoutuu. Tehtäviä ja etäopiskelua terveysalalla on kuitekin paljon, mutta purin tekemään kaikki mahdolliset heti pois alta.

3.1.2013

Mr-treenailua

Käytiin tänään aamupäivällä Fyrryn kanssa maastolenkillä treenimielessä. Tai siis minä olin treenimielessä, Fyrryllä oli mielessä vaan kaasuttelu ja sen jälkeen kotiin nopeasti pääseminen. Aluksi ajattelin tehdä vain käynti-ravilenkin, mutta metsäautotielle päästessäni oli selvää että hepalla oli niin paljon virtaa että oli pakka antaa sen hieman sitä purkaa lakkapätkällä. Aluksi otettiin sitten pari muutaman sadan metrin pätkää, ja loppumatka menikin ihan näppärässä ravissa pitkin ohjin. Fyrryä ei nyt oikeastaan huvittanut maastoilla ja se yritti kokoajan kääntyä takaisin ja oli tahmea. Puolivälin ylitettyämme se saikin uutta virtaa palata kotiinpäin. :D Treeni oli onnistunut, päästiin hyvin kisoissa olevan kilometriaikaan, vaikka aika paljon piti pikiteitä kävellä. Kuntokin tuntui hepalla olevan ihan kohdillaan, eikä se hengästynyt kuin hieman laukkapätkillä. Tässäpä taas käsigepsin treenitulos.

Training Result 03.01.2013 11:55

Ja harvemmin kun tänne lisään kuvia niin tässä niitä nyt muutama silmäniloksi kerralla.
Fyrry tämänpäiväisen lenkin jälkeen nuohoamassa kaikki heinänkorret.

Tallin yleisnäkymää

Viime perjantai, matkalla peltorallittelemaan. 

Tallin tämänkesäiset vaavit: Ariel, Stella, Bella ja Rebecca. Kaikki tammoja. :)

Söpöliini Letti ja takapiruna Eemeli. :)


1.1.2013

Uuden vuoden mietteitä


Vuosi vaihtui perinteisissä merkeissä coctail-nameja syöden ja raketteja paukutellen. En ole sellainen ihminen joka perustaa uudenvuoden lupauksista, mutta uusi vuosi tuo aina sellaisen puhtaan alun tunteen, jolloin on erityisen helppo aloittaa asioita uudella tarmolla. Siksipä päätin listata vähän tavoitteita tännekkin, jos niiden kirjoittaminen vaikka lisäisi niiden toteutusintoa.

1.Ihan ensimmäinen tavoite liittyy noihin opiskeluihin. Koitan pitää motivaation edelleen hyvänä koulussa, ja jaksaa lukea vielä tätä mennyttä vuotta enemmän etukäteen tunneille. Ainakin meille on kovasti mainostettu että koulussa selvitäksemme täytyy harrastaa todella paljon itsenäistä oppimista. Toinen kouluun ja tulevaan ammattiin liittyvä tavoite on se että yritän saada jotain kesätyötä terveydenhuoltoalalta. Toiveissa olisi päästä terveyskeskuksen vuodeosastolle töihin, jotta näkisin kesän aikana vähän sitä todellistakin hommaa. Oikeastihan minua vaan huvittaisi mennä taas jakamaan postia, kun se vaan on niin kivaa, mutta täytynee pakottaa itsensä yhdeksi kesäksi sellaiseen työhön joka ei niin houkuta, mutta josta on hyötyä tulevaisuudelle.

2.Toinen tavoite liittyy hevosiin. Tai tarkemmin matkaratsatukseen. Tavoitteena olisi saada tämän kalenterivuoden aikana hyväksytty tulos Fyrry-ruunan kanssa tasolta 2.3 eli ihanneaikaratsatus reitiltä, jonka pituus on 40-59km. Hyväksytyt tulokset meillä on jos tasoilta 2.1(12-19km) ja 2.2(20-39km) seuratasolta. Aluksi olisi tarkoitus kisata seuratasolla läpi 2.1 ja 2.2 muutaman kerran ennekuin siirrytään auluetasolle. Pitäisi kuitenkin vielä itse tenttiä aluelupa läpi. Kauden viimeinen kisa voisi olla tason 2.3 aluekisa. :) Mutta tavoitteet on löysiä, mennään hevosen ehdoilla. Ja itselläkään ei aina niin helppoa ole kun ei ole sitä omaa, hevosta, koppia eikä edes vetoautoa! Fyrry on oikein hyvä matkaratsastushevonen, pohjakunto on ravuriuran vuoksi tosi hyvä, mutta tuolle tasolle ei enää pelkällä peruskonnolla mennä. Siksi täytyisi saada itse motivaatiota ja erityisesti aikaa ja rahaa käydä sitä treenaamassa. Nyt talvella kun olen eri paikkakunnalla treenaaminen on jaksoittaista, mutta toivottavasti kesällä taas on aikaa keskittyä harjoitteluun, niin että loppukesästä voisi tuon pitkän matkan suoritaa.

Matkaratsastuksen ihanneaika luokat. (Matkoja tarkasettu joulukuussa, mutta tässä vielä vanha taulukko)
Toinen heppatavoite on vain pitää kivaa hevosten kanssa! Minua ei ole luotu tähän kilpailevaan harrastamiseen, joten mielenrauhaa täytyy saada ihan peruspööpöilystäkin. Ehkä kesällä olisi aikaa tehdä pieni vaellus kotikylän leirikeskukseen hevosten kanssa. :) Jos vaikka pulahtaisi siellä uimaan ja hepat saisi taukoilla niityllä heinää maistellen, ennen kotimatkaa.

3. Seuraava tavoite liittyy oikeastaan vähän kumpaankin aikaisempaan tavoitteeseen. Haluan kohottaa kuntoa ja laihtua. Varsinkin pitkän matkan ratsatuksessa hevonen hyötyy sen 10 kilon painonpudotuksesta ja jaksaa varmasti paremmin. Samoin tulevaisuuden työ ensihoitajana ei tule olemaan helppoa jos kunto ei ole kohdillaa. Erityisesti huonoa selkääni minun pitää treenata jotta se kestää alan rasitukset. Ja ylipäätään kaikki on elämässä helpompaa kun on vähän hoikempi ja parempikuntoisempi. :) Tämä on oikeastaan varmaan realistiosin tavoitteeni, kun kerran olen jo onnistunut 10 kilon tiputtamisessa. Kunnon ylläpitäminen onkin sitten se hankalin juttu.

4. Sitten minulla on kaikenmoisia yksittäisiä tavoitteita, joita haluan toteuttaa aina välillä kun on aikaa, näissä ei nyt mitään suurempaa aikarajoitetta ole. Paitsi että tänä vuonna haluaisin viimein päästä taas ulkomaille, toivottavasti saan sen toteuttamiseen jostain rahaa.
Haluaisin myös saada aikaa ja innostusta opetella enemmän vannetanssitemppuja. Aina välillä vanne kyllä pyörii, mutta ilman säännöllistä harjoittelua on vaikea päästä tuloksiin. Onneksi tanssiminen onkin enemmän sellainen mielenterveysjuttu minulle kuin vaativampaa harjoittelua vaativa harrastus. :)

Huuppihurmiossa. :)
Näiden lisäksi olisi mukava löytää aikaa tehdä kaikkea muutakin kivaa ja uutta mitä en ole kokeillut. Oppia jotain uutta. Lukea paljon hyviä kirjoja ja kuunnella hyvää musiikkia. Valokuvailla asiota ja olla tyytyväinen kuviin. Jutella ihmisten kanssa ja naittia sekä seurasta että yksinäisyydestä. Nauraa enemmän ja hyväksyä itsensä paremmin! Näissä luulisi olevan tavoitetta loppuelämäksi. :D